Yö: Hyvän yön lauluja

Tapahtumapaikka: 
Kehruusali, Kehruuhuone
Päivämäärä: 
16.2.2019 klo 19:00 - klo 22:00

Yö akustisemmin – Hyvän yön lauluja 

Yö-yhtye lähtee keväällä 2019 kiertueelle, jossa bändi tulkitsee sekä rakastetuimpia että hieman vähemmän soitettuja kappaleitaan akustisemmin. 

Kiertueen taustalla on yhtyeen vuonna 2017 julkaisema levy Hyvän yön lauluja. Siinä Yö versioi tunnetuimpia kappaleitaan akustisessa hengessä.  Levyllä sovitettiin ja uudelleen tulkittiin muun muassa kappaleet ”Vie mut minne vaan”, ”Likaiset legendat I”, ”Joutsenlaulu”, ”Laulu rakkaudelle”, ”Ihmisen poika”, ”Haaksirikko”. 

”Halusimme antaa näille lauluille ikään kuin vaihtoehtoisen elämän. Nämä versiot syntyivät tähän aikaan, jossa monet esiintymistilaisuudet ovat intiimejä ja akustisempia, sellaisia, joihin sähköisempi ilmaisu ei välttämättä sovellu”, Olli Lindholm kertoo versioista. 

Tunnelmallinen kiertue alkaa helmikuun puolivälissä. Se pysähtyy konserttisaleista klubeihin. 

 

Konsertti-iltana ovet avataan klo 18:00

Lippujen hinnat: 
Liput 33€ + Lippu.fi palvelumaksut Liput myynnissä 1.12.2018 klo 9:00 alkaen